Mitä on ystävyys?

Kello 7.20, kuulokkeista kuuluu Lukas Grahamin Love Someone. Havahdun väsyksissäni siihen, että tänäänhän on ystävänpäivä. Päivä, jolloin rakkaudenosoitukset ovat enemmän kuin sallittuja – vaikkakin jokainen päivä on musta sellainen. Ystävyys, mitä se oikein onkaan?

Sitä, että vatsalihakset kipeytyy ja suupieliä jomottaa nauramisesta.

Sitä, että riidellessäkin tietää toisen rakastavan ja välittävän.

Sitä, että aina ei tarvitse sanoja, vaan pelkät eleet riittävät ymmärtämään mitä toinen ajattelee.

Sitä, että toisen mielipiteitä ja ajatuksia kunnioittaa, vaikka ne poikkeaisivatkin omista.

Sitä, että sohvalla voidaan makoilla suut supussa eikä tarvitse tuntea kiusallisuutta.

Sitä, että omat innostukset innostaa myös ystävää.

Sitä, että suretaan, ahdistutaan ja itketään yhdessä.

Sitä, että saat olla juuri sellainen kuin olet ja susta tykätään silti mahdottomasti.

Sitä, että ystävää ajatellaan vuoden jokaisena muunakin päivänä.

Sitä, että vedetään yhdessä irttariähkyt ja voivotellaan mahakipua.

Sitä, että ystävän vaatekaappi pelastaa aina hädässä.

Sitä, että voidaan puhua turhanpäiväsistä aiheista, mutta ennen kaikkea syvällisemmistä. Unelmista, iloista, vastoinkäymisistä.

Sitä, että toinen on aina valppaana kuuntelemassa ja ratkomassa elämän vaikeita pulmia.

Sitä, että kymmenenkään minuutin ääniviestit eivät turhauta.

Sitä, että ystävästä ei kykenisi koskaan luopumaan.

Sitä, että toiselle antaa ja luo hyvää ja saa sitä myös itsekin.

Sitä, että satojen kilometrien välimatkasta huolimatta ystävä on aina, ihan aina läsnä.

Sitä, että huomaat kolmen tunnin päästä näkemisestä istuvasi samassa kohtaa juttelemassa, kun suut käy taukoamatta.

Sitä, että hulluimmatkaan ideat eivät jarruta.

Sitä, että sydämet loksahtavat yhteen ja vierellä kulkee todellinen sielunkumppani.

Ystävyys on korvaamatonta ja niin kovin kallisarvoista. Ystävyys ei ole itsestäänselvyyttä, vaan etuoiketettua ihanuutta. Ystävyys on onnea onnesta.