October 26, 2017

HERKKYYS VOIMAVARANA

Herkkyys nähdään usein ihmisen heikkoutena ja ajatellaan, että herkkä ei voi olla vahva. Se kytketään jopa liikaa jollain tapaa epävarmuuteen ja esimerkiksi siihen, että herkkä ei kykenisi puolustautumaan. Näinhän se ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Meissä ihmisissä piilee aikamoinen sekasoppa erilaisia piirteitä, eikä tietyn piirteen vuoksi tulisi koskaan lokeroida toista.


Olen itse samaan aikaan tosi herkkä, mutta silti varsin vahva. Voin tuntea erilaiset tilanteet hyvinkin suurien tunteiden kautta, ihan normaalissakin arjessa. Saatan pillahtaa itkuun hellyyttävää koiravideota katsoessani, iloista uutista lukiessani ja taas surullisten asioiden tullessa eteeni. Itken herkästi ja saatan ottaa pienetkin jutut raskaasti. Silti olen vahva, enkä murru henkisellä tasolla helposti. Kannattelen itseäni viimeiseen asti ja pyrin ajattelemaan vastoinkäymisetkin kasvattavana kokemuksena, mutta silti en pelkää pyytää apua tai näyttää tunteitani. Uskallan sanoa mielipiteeni enkä roiku asioissa, jotka eivät tuota onnellisuutta ja näen asiat ainakin omasta mielestäni realistisesti. Nämä ei kuitenkaan sulje pois sitä faktaa, että samaan aikaan olen herkkä ja haavoittuvainen.

Herkkyyteni ei kuitenkaan aina ole näkynyt muille. Pienempänä olin juuri sellainen, joksi herkkä ihminen saatetaan mieltää - ujo, mielipiteensä nielevä ja hiljainen sekä sellainen, joka ei oikein reagoinut mihinkään. Vaikka perheen kesken näytin tunteeni vahvasti, olin kodin ulkopuolella toinen ihminen. Sittemmin elämässä on kuitenkin tapahtunut niin suuria vastoinkäymisiä ja asioita, jotka ovat luoneet ehkä hieman erilaista herkkyyttä luonteeseeni, minkä ansiosta herkän puolen näyttäminen on ihan neutraalia.

Aina en ole myöskään nähnyt herkkyyttäni hyvänä. Olen elänyt sellaista elämänvaihetta, jolloin pyrin estämään itkuni ja herkät tunnetilani, koska en kokenut niille olevan tilaa - tai niille ei annettu tilaa. Silloin ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin olla mukamas vahva ja esittää, että mikään ei hetkauta. Se kuitenkin johti pikku hiljaa siihen, että saatoin olla välillä aika kamalakin läheisiäni kohtaan ja näin jälkikäteen voin vaan pohtia, että miten ihmeessä olen antanut itseni joutua tuollaiseen tilanteeseen. Vaikka olen luonteeltani temperamenttinen, nousi se aivan uusiin sfääreihin tuohon aikaan. Kaikella kuitenkin puolensa, sillä tämäkin vaihe elämässäni on vaikuttanut ajattelutapaani suuresti ja jälkeenpäin olen nähnyt herkkyyteni pelkästään positiivisin silmin.


Koen herkkyyden ja haavoittuvaisuuden olevan nimenomaan niitä asioita, jotka tekee ihmisestä kauniin. Ne ovat osa ihmisyyttä ja täysin inhimillisiä piirteitä, jokaisesta meistä löytyy nuo piirteet joissakin määrin. Nähdessäni toisen näyttävän herkätkin kohdat muiden edessä, koen itsessäni tietynlaista rauhallisuuden tunnetta. Mielummin kyyneleet, kuin niiden nieleminen.



Nyt vanhempana olen oikeasti tajunnut, kuinka hienon piirteen omistan. En pelkää kyyneleitä, enkä anna kovuudelle turhaa valtaa. Osaan nauttia omasta ajastani täysin rinnoin ja myös vaatia sitä itseltäni. Pienetkin ilot voivat tuntua mahdottoman suurilta ja ilman herkkää puoltani, en olisi näin empaattinen ja ymmärtäväinen muita ihmisiä kohtaan.

Herkkyyteni on voimavarani. 

October 13, 2017

PERJANTAIHEIPAT

Tänään on kuulkaas sellanen päivä, jota oon oottanut jo pitkän tovin. Nyt odotatte jymyjuttua, mutta kyse on ihan vaan ensimmäisen moduulin loppumisesta. Mulla on siis nyt tentit takana - vaikkakin uusinnassa edessä enkä edes enää muistanut, miltä tällanen helpotus tuntuu. Pienet on ihmisen ilot!

IMG_2073 IMG_2101 IMG_2031

Mulla on vielä muutama lyhyt työpäivä, joidenka jälkeen pääsen nauttimaan melkein viikoksi (!!!) ihan vaan lomailusta. Monesti sitä sanotaan että loma tulee hyvään saumaan, mutta nyt se muuten totisesti tulee. Eikä mulla oo pikaisen Helsinki visiitin lisäksi minkäänlaisia suunnitelmia, mikä on melkosen ihanaa. Netflix, yökkärit, peitto ja kasa herkkuja kuuluu ainakin yhteen päivään. Ellei useampaankin.

Viettäkäähän iiihana viikonloppu!

October 01, 2017

USKALLA HEITTÄYTYÄ

Mä olen ollut aikoinaan se, joka on jahkaillut ja pohtinut lähes tulkoon kaikkea, enkä tosiaan ole uskaltanut heittäytyä tai tehdä mitään spontaania. Sittemmin ajatusmaailmani on ottanut aimo harppauksen parempaan suuntaan ja nimenomaan parempaan. Tilanteissa, joissa nykyinen elämäntilanne ei tunnu enää siltä kuin sen ehkä pitäisi, on tutun ja turvallisen jättäminen taakse useasti paras ratkaisu.



Koen, että olen jollain tasolla kovinkin tuuliviiri ja haluaisin olla jatkuvasti uusissa haasteissa kiinni. Etsin koko ajan itseäni ja yritän keksiä, mitä elämältäni haluan - mikä totta kai on osaksi ihan vaan iän tuomaa pohdiskelua. Oon kuitenkin parin vuoden sisällä tehnyt isoja ja pelottavia päätöksiä elämäni kannalta. Oon hypännyt täysin tuntemattomaan ja vaikka päätöksien teko on tuntunut h-hetkellä vähän liiankin pelottavalta niin voin sanoa tehneeni elämäni parhaimpia ratkaisuja kohdatessani tuntemattoman.

Lähinnä pohdiskeluni juontaa juurensa työelämän ja ihmissuhteiden muutoksista, mutta ne ehkä ovatkin elämänlaadun kannalta suurimpia tekijöitä. Kun työnteko ei tunnu mielekkäältä, vaan ennemminkin pakkopullalta ja suunnan vaihtaminen käy jatkuvasti mielessä, niin silloin niin on tehtävä. Tai kun toinen ihminen ottaa susta enemmän energiaa pois kuin antaa sitä, on toisesta päästettävä irti vaikka se ei helppoa olisikaan.



Vaikka en ollut ehtinyt olemaan edellisessä työpaikassani vuottakaan, koin vikoina kuukausina jokaisen työvuoron ylitsepääsemättömän vaikealta ja halusin joka kerta vaan jättää menemättä. Takaraivossani oli jo hetken aikaa kolkutellut ajatus työpaikan vaihtamisesta, mutta kesällä silti itsellekin yllätyksenä hain uutta työpaikkaa ja parin viikon päästä hakemuksen jättämisestä aloitinkin jo siellä. Otin paikan vastaan miettimättä silloista työpaikkaani ja vaikka uudessa työssä aloittaminen tuntuikin pelottavalta ja aiheutti jonkinlaista stressiäkin, niin se oli yksi parhaimpia päätöksiäni pitkään aikaan. Voin sanoa olleeni näiden parin kuukauden aikana huomattavasti innostuneempi, mitä olin koko vuoden aikana edellisessä työpaikassani.

On aivan normaalia kokea hämmennystä ja jopa pelkoa uusista käänteistä. Asioiden pohtiminen ja niiden jännittäminen on osa ihmisluonnetta, mutta mitä olisivat sellaiset elämäntilanteiden muutokset, jotka ei aiheuttaisi minkäänlaisia tunteita? Mahtaisiko se sitten olla kovin mielenkiintoista? Mukavuusalueelta poistuminen on iso muutos erityisesti silloin, jos sellaista ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ja uskokaa pois, se ensimmäinen kerta on se ratkaisevin.

Uskon, että jokainen käänne elämässä tuo ennen pitkää jotain hyvää. Oli se sitten opetus tai oikeasti onnellisemmaksi tekeminen, niin uusiin haasteisiin tarttuminen ja uusien asioiden kohtaaminen on hyväksi. Kun uskaltaa nähdä tulevaisuuden positiivisin mielin, on silloin jo huomattavasti paremmassa asemassa verrattuna siihen, jos antaa negatiivisten ajatusten vallata mielen. Omien pelkojen kohtaaminen on loppupeleissä melko vapauttavaa - vai kuinka moni muistaa joskus ajatelleensa, että eihän tää nyt ollukaan niin pelottava juttu, kuin aluksi kuvitteli?



Ensimmäinen askel on aina se hankalin, mutta sen jälkeen helpottaa. Asiat kun on todellisuudessa pitkälti meistä itsestämme kiinni. Oma asenne ja ajatusmaailma ovat väistämättä niitä suurimpia tekijöitä, jotka vaikuttavat eri elämäntilanteiden kohtaamisessa. Pelätä saa ja välillä jopa pitääkin, mutta uskon että hyppy tuntemattomaan on samalla avain onneen avatessaan aivan uuden oven toisen sulkeutuessa.