August 25, 2017

PERJANTAIN REHELLISET KUULUMISET

Mä oon kieltämättä käynyt vähän isompaakin kriisikeskustelua itseni kanssa blogin suhteen. Koko vuoden mulla on ollut tosi kova hinku kirjoittamiseen, mut samaan aikaan energiat on olleet tosi vähissä enkä oo halunnut käyttää aikaani linssin läpi elämiseen. Jotenkin mun elämässä on tapahtunut niin paljon, että oon vaan halunnut keskittyä kaikkeen ilman, että mun olisi tarvinnut stressata kameran asetuksista tai kuvien muokkaamisesta. Oon elellyt koko kesänkin juurikaan miettimättä blogia, mutta näin perjantaiaamun kunniaksi päätin tulla kertomaan rehellisen tekstin siitä, mitä mulle just nyt kuuluu.

Lyhkäisyydessään, oon just nyt sellaisessa elämäntilanteessa, mistä oon muutama kuukausi takaperin saanut vain haaveilla. Oon kuitenkin ollut jonkun aikaa vähän rennommalla asenteella ja yrittänyt keräillä voimia tulevaa varten erityisesti, kun opiskelut starttasivat viime viikolla. Ehkä jollain tapaa oon ajatellut pitäväni "omaa lomaa", kun sitä ei ole hetkeen ollut. Ei töiden suhteen, vaan henkisellä tasolla. En oo tehnyt mitään, mikä ei oo tuntunut hyvältä - esimerkiksi urheillut. Kun on paahtanut viime syksyn tapahtumien jälkeen eteenpäin keskittymättä omaan henkiseen hyvinvointiini, tuntuu uskomattoman hyvältä vihdoin antaa aikaa omille ajatuksille ja kaiken läpikäymiselle. Oon oikeastaan vasta näin jälkikäteen alkanut ymmärtämään, kuinka huonossa tilassa oonkaan ollut. Kun nyt puhutaan rehellisesti, on mulla pitkiäkin ajanjaksoja, etten muista esimerkiksi viime syystalven tapahtumista mitään.

Kirjoittelin myös aikasemmin, kuinka pääsykoeahdistus otti musta keväällä vallan. Olin ihan varma, että pääsykokeiden jälkeen helpottaa ja pääsen nauttimaan kesästäni, mutta valitettavasti asiat ei mene aina niin kuin kuvittelis. Kokeen jälkeinen aika oli heittämällä raastavampaa ja erityisesti tulosten saaminen, niin hullulta kuin se nyt kuulostaakin. Mä pääsin opiskelemaan, mutta mä jäin puolen pisteen päähän mun ykköstoiveesta. Samaan aikaan, kun muut iloitsi mun puolesta, niin mä olin henkisesti tosi rikki. Totta kai oon maailman onnellisin, että vihdoin opiskelut on osana mun elämää, mutta silti toivoin sydämeni pohjasta että asiat olis kääntyneet toisin.

Tiedän, että joidenkin korvaan kuulostan maailman itsekkäimmältä, kun toiset on jäänyt ilman opiskelupaikkaa ja mä oon silti päässyt sisään yhteen Suomen arvostetuimmista ammattikorkeakouluista. Tiedän, että asiat vois tosiaan olla huonomminkin, mutta tiedän myös että mulla on oikeus omiin tunteisiini. Ja ne tunteet on syy siihen, miksei lähes kukaan muu paitsi läheisimmät ihmiset ole tienneet, että oon päässyt opiskelemaan. Tää on kieltämättä vetänyt mut välillä niin alas, etten oo jaksanut antaa ajatusta millekkään muulle, kuin läheisteni seuralle ja töille.

Oon ehkä käynyt tietynlaista kriisiä itteni kanssa. Kriisiä siitä, että mun elämässä olis jonkinlainen puute, vaikka niin ei ole. Se saattaa vaan kummuta juurikin siitä, ettei mun elämä enää ookkaan kokonaisuudessaan Tampereella. Koska siellä mulla oli ja onkin kaikki, paitsi ne opiskelut. Mutta tiedän, että tääkin vaihe elämässä on käytävä läpi. Elämään vaan kuuluu erilaiset vaikeatkin ajat ja ne on niitä, jotka vahvistaa meitä. Ja uskon, että tuun jonain päivänä näkemään nämäkin hetket ihan eri silmillä, kuin just nyt tässä hetkessä.

Tähän väliin on kuitenkin pakko sanoa, kuinka läheiset on taas nostaneet arvoaan ja kuinka kiitollinen saankaan joka päivä heistä olla. Koko vuosi on mennyt niin ikään yksin selviytyessä ja rehellisesti en todellakaan tiedä miksi, koska mun ympärillä on niin paljon kuuntelevia ja auttavia korvia, että olisin koska vaan saanut keskustelukaverin vierelleni. Silti oon ollut asian suhteen tosi itsekäs ja yrittänyt selviytyä kaikesta yksin. Mutta jokaikinen kerta, kun oon halunnut puhua, niin oon saanut purkaa ajatuksiani rauhassa. Erityiskiitos kuuluu ihanalle poikaystävälle, jonka keskustelu- ja kuuntelutaidot saa mut joka päivä niin onnelliseksi - se vaan on jotain mitä jokaiselta ei löydy ja mitä arvostan toisessa yli kaiken. Tiedän, että luet tätä ja haluan sanoa, että pysythän juuri tollaisena kuin olet 

Vaikka nyt tuntuukin normaalia hankalemmalta ja vähän hämmentävältä, niin uskon tälläkin elämänvaiheella olevan tarkoituksensa. Kenenkään elämä ei ole aina täydellistä ja on aivan normaalia käydä aika ajoin pohjalla, jotta voi myöhemmin nousta entistä vahvempana ylös ja ehkäpä arvostaa niitä elämän hyviä asioita paremmin. Kasvan ja kehityn joka hetki lisää ja uskon sen tekevän identiteetistäni taas astetta vahvemman. Just nyt itselleni tärkeintä on keskittyä henkiseen hyvinvointiin ja siihen, että onnellisuus lähtee sisäisistä tekijöistä eikä ulkoisista. Ja vaikka kriisi sanana kuulostaa ja tuntuu pahalta, niin tiedän tän loppupeleissä olevan vaan positiivinen juttu. 

Että sellaista... Rakastan kirjoittamista, mutta silloin kun omat ajatukset menevät siksakkia, niin tekstiä ei vaan tahdo syntyä. Tuntu kuitenkin mahdottoman hyvältä tulla vihdoin tännekin kertomaan, mitä mun elämään kuuluu. Toivottavasti saitte ehkä vähän sekavastakin tekstistä irti sen, mitä halusin sanoa. Just nyt oon matkalla Helsinkiin kouluun ja muutaman tunnin päästä oonkin matkalla takaisin Tampereelle töihin - tällaista tasapainottelemista siis kuuluu mun arkipäiviin tällä hetkellä. 

2 comments:

  1. Anee! ❤ Tsemppiä kauheesti. Musta tuntuu välillä raskaalta, vaikka mulla onkin kaikki samassa kaupungissa, voin vaan kuvitella, miten toi reissaaminen kuluttaa. Hienoo että osaat kuitenkii laittaa oman jaksamisen #1! ❤ terkuin Hanna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ja saakin tuntua vaikka onkin kaikki lähellä! Mutta tää vaatii kieltämättä erityisen paljon totuttelemista... Kiitos ihana ♥♥♥

      Delete