April 20, 2017

OPISKELUKUVIOISTA

Mä vietän just nyt toista välivuottani. En voi edes sanoin kuvailla, kuinka onnellinen oon että päädyin toiseen välivuoteen, koska tää on ollut kaikesta huolimatta ensimmäistä rutkasti parempi. Oon saanut tehdä paljon enemmän töitä, kääntänyt elämäni lähes tulkoon ylösalaisin ja saanut yleisesti vaan sellaista tiettyä tatsia elämään. Ja vaikka mä vielä vuosi sitten tähän aikaan ajattelin, etten missään nimessä halua toista välivuotta, niin tiedän sen olleen paras mahdollinen ratkaisu.

Viime vuonna yhteishaun alettua mä en tiennyt yhtään, mitä mä haluaisin opiskella ja hartaasti toivoin, että vuoden päästä siitä olisin tietoinen. Mut mä en ole. Mä en vielä tänäkään päivänä tiedä mitä mä tulevaisuudelta haluan ja se ei tuo mulle muuta kuin ahdistuksen, pelon ja tietynlaista ärsytyksen tunnetta.

Vaikka oon nauttinut välivuodestani täysin rinnoin, niin jo viime vuoden lopulla mulla alkoi syntyä stressinpoikasta tästä keväästä ja yleisesti siitä, mitä tulee tapahtumaan. Oon ollut viimeset pari kuukautta niin poikki kaikesta järkeilystä ja rehellisesti sanottuna peloissani siitä, mitä mun tulevaisuudessa tapahtuu, että oon saanut useampaan otteeseen ahdistuskohtauksia. Pelkästään opiskelujuttujen ajatteleminen on saanut mut haukkomaan henkeä ja itkemään hysteerisesti, ennen yhteishakua en pystynyt edes selaamaan opintopolkua ilman, että nousen pystyyn ja pyörin ympäri kämppää samalla itkien - niin ahdistunut mä oon ollut ja se on saanut musta aikalailla mehut irti. Sen vuoksi halusin lykätä ja jättää ajatukset tuonnemmaks ja lopulta sainkin yhteishaun kuntoon vasta vikana päivänä. Tiedän, että siellä on ihmisiä, jotka ajattelee että miten se nyt voi olla niin iso juttu, mut tiedän myös että siellä on niitä jotka ymmärtää just mitä tarkoitan. Ihmiselle, jolle kouluttautuminen on yks elämän tärkeimmistä asioista, on jatkuva epätietoisuus henkisesti aika raskasta.

Tiedän, että haluan opiskelemaan. Oon ennenkin sanonut, että tekisin mitä vaan jotta mun päässä välähtäis mitä mä haluan opiskella tai ennemminkin, mihin mä haluan tähdätä. Mut sitä välähdystä ei vaan oo tapahtunut. Se on yks suurin syy, minkä vuoksi en tykkää puhua muiden kanssa tulevaisuuden suunnitelmista, varsinkin kun jotkut eivät tunnu ymmärtävän sitä, että joillakin nyt ei vaan ole sitä tiettyä unelmaa, jota kohti mennä. Tiedän myös sen, ettei mun tarvi tietää mitä haluan tehdä työkseni, mutta kunpa vaan tietäisin varmaksi edes alan mille suunnata.

IMG_7941

Oon kuitenkin pikkuhiljaa alkanut näkemään jotain valoakin tässä kaikessa - päädyin hakemaan alalle, joka mahdollistaa mulle paljon eikä sido mua vaan tiettyyn juttuun, ja se on tässä tilanteessa paras ratkasu. En totta tosiaan tiedä onko se mun paikkani, mut haluan tosissani uskoa siihen. Vähän ajan päästä julkaistava ennakkomatsku tulee olemaan mun pyhäkirjani reilun kuukauden verran ja mä aion tehdä sen kanssa kaikkeni, jotta saan kesällä opintopolun avattuani itkeä viime vuoden harmituksen sijaan onnesta.

Mitä välivuosien pitämiseen tulee, niin kuten jo sanoin, oli toinen välivuosi paras mahdollinen valinta. Oon kehottanut muitakin asiasta kysyessään pitämään välivuotta, jos yhtään siltä tuntuu - sä pääset hyvässä lykyssä kokemaan vaikka ja mitä ja sun elämässä voi tapahtua jos minkämoisia mullistuksia. Mä oon ite kasvanut ihan huikeesti. Väitän olevani aivan eri ihminen nyt, kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten lukion päätyttyä ja väitän, ettei niin olisi jossei takana olisi näitä pidettyjä välivuosia. Toki elämässä on tapahtunut yhtä sun toista, mikä on kasvattanut mua älyttömästi mut lisäksi mä oon nimenomaan päässyt kokemaan vaikka ja mitä - ja koen ylpeyttä siitä, että oon ihan itse toteuttanut niitä juttuja.

Mut vaikka kuinka nautinkin elämästäni just nyt, niin se elämä, mitä välivuotena elää ei oo sitä mitä mä haluan. Mä en halua ikuisuuksia tehdä pelkästään töitä, joita teen vaan "pakosta". Saan totta kai työkokemusta ja oon ihan mahdottoman kiitollinen mun työmahiksista, mut uskon että ymmärrätte mitä ajan takaa. Toisaalta nautin suunnattomasti tietynlaisesta vapaudestani ja siitä, että voin ilman huolen häivää ottaa ja lähteä vaikkapa reissun päälle, mut silti samaan aikaan en haluais tällaista vapautta. Toisin sanoen mä rakastan tätä elämäntilannetta, mut silti inhoan yli kaiken.

Tää teksti on ollut viimeiset neljä viikkoa luonnoksissa odottelemassa. Se ehkä kertoo siitä, kuinka paljon opiskelukuviot on mua ahdistanut, mut halusin kuitenkin jakaa vähän ajatuksiani teillekin. Mä kuulisin mielelläni teidänkin suunnitelmista, meneillään olevista opiskeluista tai vaikkapa fiiliksiä välivuodesta, jos sellainen on takana tai edessä!