July 05, 2016

KUN USKO MEINAA LOPPUA

Moi tyypit! Täällä aletaan pikku hiljaa selviytymään Himoksesta sekä Itä-Länsistä, vaikka ääni on vieläkin hieman kadoksissa. Mä tosiaan tartutin itteeni jonkun ihme pöpön, kun jussin jälkeen alkuviikko meni mahakipuillessa ja sen jälkeen jäätävässä kurkkukivussa ja lopulta ääni katos täysin viikonlopun aikana. Mut tässä sohvalla makoillessa tuli sellanen harvinainen avautumisfiilis, ja päätinkin heti avata tekstikentän ja raapustaa teille vähän syvällisempia ajatuksia, ennen kuin tää fiilis katoaa!

Tiiättekö sen tunteen, kun ei yksinkertaisesti tiedä miten päin oikein olis? Kun elämä tuntuu lähinnä yhdeltä suurelta kysymysmerkiltä, eikä vastauksia löydy. Näiden parinkymmenen vuoden aikana on tullut kyllä varsin hyvin huomattua, että elämä antaa mut samalla se myös ottaa. Et voi koskaan tietää mitä seuraavan nurkan takaa löytyy, mut sitähän tää elämä on - joskus käydään pohjamudissa ja myöhemmin pyritään ja päästäänkin takas pinnalle.

Perjantaina tosiaan koitti se hetki, jota mä ja monet muut oltiin odotettu jo pitkä tovi -  pääsykoetulokset julkaistiin. Mä olin jo asennoitunut siihen, että opiskelupaikkaa ei tälle syksylle heru ja selittänyt sitä samaa läheisillekkin ja no, niinhän siinä sitten kävikin. Vielä perjantaiaamunakin selittelin äitille ja tytöille, että oon käsitellyt jo sen mahdollisuuden etten pääse sisään ja oon ihan fine sen kanssa, mut kun opintopolkuun kirjauduttua eteen pamahti teksti "Hylätty", niin olihan se nyt pirun kova paikka. Purskahdin samalla sekunnilla itkuun ja siinä hetkessä tuntu just siltä, että maailma ois vaan romahtanut päälle. Vieläkään en oikein tiedä mitä mä ajattelen, toisaalta oon sivuuttanut sen asian tyystin ja jatkanut eteenpäin, mut toisaalta oon rikkinäisempi kuin koskaan. Tässä elämäntilanteessa opiskelut olis ollut just nyt se, mitä mä kaipaan. Mä haaveilin koko kevään siitä, kuinka saan alottaa syksyllä opinnot, löytää uusia kavereita, muuttaa omaan asuntoon ja ylipäätään alottaa uuden luvun elämässäni. Ne haaveet rikkoutui perjantaiaamuna enkä mä ollutkaan ihan fine.

IMG_9262

Mä en oo erityisemmin puhunut täällä siitä mitä tällä hetkellä teen, koska faktahan on se, että mä oon ollut työttömänä siitä asti, kun Tampereelle muutin. Puoleen vuoteen on mahtunut lukuisia työhakemuksia, työhaastatteluita toisensa perään, toiveikkaita ajatuksia, mut ennen kaikkea pettymyksiä, pettymyksiä ja pettymyksiä. Mulle työttömyydestä on kasvanut eräänlainen tabu ja sen takia en oo halunnutkaan puhua asiasta avoimesti. Sitä ajattelis, että isossa kaupungissa työpaikkoja on pikkukaupunkia paremmin saatavilla, mut onpahan tullut todistettua, että ei ole varsinkin, kun ansioluettelossa koristaa tutkintona ylioppilas. Ja nyt, kun opiskelupaikkaa ei auennut, niin fiilis työttömyydestä on entistä kamalampi. Mä teen kaikkeni, että jonain kauniina päivänä saan soiton työpaikan saamisesta, mut samalla sitä vaan väkisinkin ajattelee, että mitä jos ei sitä kaunista päivää näy.

Kun elämä ottaa samaan syssyyn enemmän, kuin se antaa. Kun et nää päivissä samalla tavalla positiivista, kuten oot ennen nähnyt. Kun haluaist vaan uskoa, että asioilla on tapana järjestyä niin kuin oot aina ennen uskonutkin, mut jossain vaiheessa oot menettämässä toivos. Siinä vaiheessa tuntuu ihan hemmetin vaikeelta.

Alkuun olin yllättävänkin positiivisin mielin menossa eteenpäin enkä lannistunut, vaikka työpaikkaa ei kuulunut ja tulevaisuus näytti isolta harmaalta kiveltä. Nyt on vaan myönnettävä, että jossain kohtaa positiivinenkin ihminen kohtaa negatiiviset tuntemukset eikä meinaa nähdä valoa tunnelin päässä. Mä en kuitenkaan oo luovuttajatyyppiä ja kaikesta huolimatta haluan edelleen uskoa parempaan, että jonain päivänä voin vaikka nauraa tälle kaikelle. Tähän väliin on myös pakko sanoa, että tässäkin tilanteessa perhe ja ystävät on ne, joiden merkitys nousee taas ihan omaan arvoonsa. Mä oon aivan tajuttoman onnellinen ja kiitollinen siitä, kuinka mun läheiset jaksaa päivästä toiseen tsempata mua ja uskoa muhun, vaikka ite en aina siihen pysty. 

Ja jos jotain positiivista täytyy yrittää löytää tästäkin tilanteesta, niin tiedän tän olevan loppupeleissä yks opettavaisimpia kokemuksia.

17 comments:

  1. Mitä kautta oot hakenu duunipaikkoja? :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oon siis seuraillut avoimia työpaikkoja varmaan kaikista mahdollisista paikoista, mm. mol on ollut kovassa käytössä ;-D oon myös laittanut henkilöstövuokrausfirmoille profiilia!

      Delete
  2. Voi ei, uskon kyllä, että oot tällä hetkellä tosi turhautunut. Asioilla on aina syynsä, kuten nyt joku korkeampi taho oli ajatellut, että sulle välivuosi olisi oikea ratkaisu tähän väliin. Millasia työpaikkoja oot ettinyt? :-) Paljon tsemppiä kuitenkin sun tulevaisuuteen, kaikki kyllä järjestyy. Joskus täytyy aloittaa pohjalta, jotta voi loistaa kirkkaana tulevaisuudessa! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo mä haluan kanssa uskoa, että asioilla on tarkoituksensa - ehkä yks välivuosi ei ollut vielä tarpeeksi selvittämään mitä tulevaisuudelta haluan... :-) Enimmäkseen oon hakenut palvelualojen työpaikkoja, kohta tosin pitäis varmaan vähän laajentaa, mutta ensisijaisesti haluaisin ihan kokopäiväistä työtä, eikä keikkaluontoista! Kiitos ihan hirveesti Noora, ihanasti sanottu <3

      Delete
  3. Voi harmi ettet päässyt opiskelemaan:( Tiiän että työttömyys tuntuu kauheelta, ite olin työtön yli kaks vuotta. Varmaan satoja hakemuksia tuli läheteltyä ja juostua haastatteluissa, mutta aina vaan tuli se sama viesti "valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun...."! Nyt sitten vihdoin ja viimein tärppäsi yks paikka, josta vieläpä tykkäään ihan älyttömästi. En ikinä ois uskonu pääseväni kyseiseen paikkaan töihin! Muista vaan olla sinnikäs, kyllä sun aika koittaa vielä!<3 Ihana että uskalsit ja halusit avautua tästä asiasta. Kyllä näistä jutuista kannattaa puhua ääneen. Ja läheiset on onneksi ihania tsemppaajia, itekkin sain niin paljo kannustusta ystäviltä etten varmaan ois tässä ilman heitä. Mutta onnea sulle työnhakuun ja muista ettei saa luovuttaa!<3 :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse asiassa sä kävit mun mielessä tätä postausta raapustellessa, kun muistin että sä olit niinkin kauan työttömänä ja lopulta nimenomaan tärppäs kivasta paikasta - ehkä mullekin käy niin :-) Ah noi viestit on tullut kyllä vähän liiankin tutuiksi ja pahimpia ne on siinä vaiheessa, kun on käynyt jatkohaastatteluissa ja jopa uskaltanut toivoa, että sut valittaisiin... Läheiset on tosiaan isossa roolissa just nyt! Kiitti Nina tsempeistä ja kommentista ylipäätään :)<3

      Delete
  4. millasta työtä oot ettimässä? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tossa ylempänä jo tulikin, mutta enimmäkseen siis palvelualoilta! Oli se sitten kahvila, vaateliike tai vaikka pieni ruokakauppa :)

      Delete
  5. Ihanan rehellinen teksti! Mä tiedän että sä tuut tekemään viel upeita juttuja elämäs aikana ja ne unelmaduuni- ja koulupaikat tulee olemaan vielä todellisuutta! Lohdutuksena sun kantsii nyt keskittyä niihin kivoihin juttuihin mihin ei oo enää aikaa KUN sä niitä töitä saat :) Mä uskon suhun ihan täysillä ja oon aivan satavarma että kaikki järjestyy vielä paremmin kuin osaat ees kuvitella ❤️

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana :')<3 kyllä mäkin haluan uskoa siihen, että ehkä jopa vuoden päästä mut hyväksytään kouluun ja ehkä vielä johkin sellaseen, minkä oln keksinyt tulevan välivuoden aikana... Sekin on kyllä ihan tosi, että myöhemmin saattaa jopa ikävöidä näitä "tylsiä arkipäiviä", kun päivän kohokohta on netflix&chill ;D Kiitos Eve, oot paras <3

      Delete
  6. Hyvä teksti, mutta jos oikeesti haluat töitä niin pitää suostua tekemään mitä vain! Aina pystyy lopettamaan ja alottamaan toisessa paikassa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ymmärrän toki pointin, mutta en silti ymmärrä miten voit sanoa, etten suostu tekemään mitä vain tai mitä sellainen sun käsityksen mukaan on? ;-D Ja jos yhtään luit tekstiä, niin nimenomaan kerroin siitä kuinka työpaikat on kiven alla, eli eipä sitä niin vaan lopeteta ja aloteta toisessa paikassa :-)

      Delete
  7. Moikka! Täällä sama fiilis. Puit ajatukseni sanoiksi. Olin myös valmistautunut siihen, että opiskelupaikkaa ei irtoa, mutta silti se "hylätty" musersi maailman hetkeksi. Vieläkään en ole oikein saanut ajatuksiani kokoon. Tsemppiä sulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi vitsi, harmi kuulla että siellä on kohtalontovereita ;( Tsempit myös sinne, ens kerralla sitten! <3

      Delete
  8. Siis mä niin tunnistan noi fiilikset! Olin alkuvuodesta pari kuukautta työttömänä ja se tuntui ikuisuudelta. Otti jotenkin tosi koville kun työnsaanti ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin, ja jouduin pettymään useampaankin otteeseen. Läheiset jaksoivat kuitenkin tsempata ja uskoa muhun, ja kovan yrittämisen jälkeen vihdoin tärppäsi. Nyt oon mun unelmaduunissa, vaikka yhdessä vaiheessa olin jo ihan menettänyt toivoni. Pääsykoelukemisten kanssa oli ihan sama homma, usko alkoi hiipua kun lukemista oli niin sairaasti ja en kokenut olevani tarpeeksi hyvä. Olin jo kertonut kaikille että opiskelupaikkaa ei tällä kertaa auennut, mutta ihan täytenä yllätyksenä pääsin sittenkin myös unelmieni kouluun!
    Välillä elämässä pitää tietyn aikaa kärvistellä niiden inhottavien asioiden keskellä, mutta kovan työn tuloksena kaikki kuitenkin selviää jossain vaiheessa. Varmasti vielä tärppää jostain joku ihana duuni ja ensi vuonna sitten kouluun entistä viisaampana ja kokeneempana ❤
    Jos mäkin niin hei, kyllä säkin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Suvi <3 Mä oon kyllä niin happy sun puolesta, eka ihan huikee duunipaikka ja kaiken kukkuraks opiskelupaikka - mä elin koko ajan mukana josko se opiskelupaikka irtois ja vitsit kuinka hymy nousi itelläkin, kun selvis!

      Tää kommentti sai mulle taas sellasen motivaatiopuuskan päälle, että nyt mä piru vieköön hankin itelleni sen työn ;D Kiitti, kun pistit viestiä <3

      PS. Täytyis kyllä nähdä joskus ihan kunnolla, muutenkin kuin Glitterissä jännityksen kera :-P

      Delete
    2. Voi että oot ihana, tulipa hyvä mieli!
      Ja joo oon miettinyt ihan samaa, treffataan ihmeessä!!:)

      Delete